maanantai 30. syyskuuta 2013

Leivospalat

Tällaisia leivospaloja tein ohjeella, joka löytyy Ulla Svenskin kirjasta Juhlaleivonnaiset. Ohje on nimeltään Vaavin leivospalat.


Pohja:
5 kananmunaa
2 ½ dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
½ rkl kardemummaa
½ tl kanelijauhetta
1 ½ dl maitoa 
150 g voita
100 g maitosuklaalevitettä

Kuorrutus:
250 g maitosuklaalevitettä
1 dl tomusokeria
75 g voita 
1 rkl maitoa

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Lisää kuivat aineet vuorotelleen lämpimän maidon kanssa joukkoon. Sekoita lopuksi sulatettu voi ja maitosuklaalevite joukkoon. Levitä massa uunipellille ja paista 175 -asteessa n. 30 min. 

Valmista kuorrutus vatkaamalla maitosuklaalevite, tomusokeri, sulatettu voi ja maito keskenään sekaisin. Levitä piirakan päälle ja nosta jääkaappiin jähmettymään. 

Koristeluun käytin aiemmin tekemiäni omenankukkia. "Liimasin" ne paikoilleen pienellä määrällä sokerikuorrutetta.

Liljat

Liljat ristiäiskakkuun tein samaan tyyliin kuin omenankukatkin. Vaaleanpunaisten liljojen keskelle sivelin roosan väristä tomuväriä ja valkoisten liljojen keskelle kultaista väriä. Nimi tuohon valkoiselle sokerimassa -laatalle on kirjoitettu mustalla elintarvike -tussilla.




Nämä koristeet olin tosiaan tehnyt jo aiemmin etukäteen ja ne säilyivät aivan hyvinä kannellisessa rasiassa huoneenlämmössä.

Marianne -kakku

Helmin ristiäisiin tein myös tämän Marianne -kuivakakun. Olen tehnyt tällä Kotikokista löytyneellä ohjeella tätä kakkua monta kertaa aiemminkin. 



Helmin ristiäiskakku

Eilen 29.9.2013 vietimme tyttäremme Helmin ristiäisiä. Juhlat olivat oikein onnistuneet ja lämminhenkiset. Kiitos kummeille ja kaikille vieraille! 


Täytekakuksi olin tehnyt Kinuskikissa leipoo -kirjasta kakun nimeltä Suklaa -suosikki. Maku oli kyllä erinomainen ja vieraat kehuivat tätä kovasti! Tätä tulee varmasti tehtyä toistekin.



 
Ohjeet kakkuun löytyvät myös Kinuskikissan sivuilta; suklaakakkupohjavadelma-mascarpone-täyte (tämä kaksinkertaisena) ja suklaakuorrutus tummasta suklaasta. Reunoilla on kermavaahtoa ja päällä suklaakerma -pursotus. Koristeet ovat sokerimassaa. 

Tässä kakussa on toki monta eri työvaihetta, mutta asiaa voi helpottaa jos tekee kakkupohjan etukäteen pakastimeen. Minä tein näin, sillä muuten olisi voinut tulla kiire. :) Koristeetkin olin tehnyt etukäteen jo aiemmin. Ne säilyvät hyvin rasiassa huoneenlämmössä.

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

2 -v hääpäivän kukkakimppu

Eilen 24.9.2013 oli 2 -v hääpäivämme ja mieheni muisti minua näin ihanalla kukkakimpulla! 




Tällä kertaa en saanut hääpäivän kunniaksi mitään kakkua aikaiseksi, sillä kaikki ylimääräinen aika menee tällä hetkellä tyttäremme ristiäistarjoilujen tekemiseen. Haimme silti ihanat kinuskileivokset paikallisesta leipomosta ja herkuttelimme niillä. :)

lauantai 21. syyskuuta 2013

Mustikkajäädyke

Piti keksiä ylimääräisille keltuaisille käyttöä ja muistin, että Leivotaan -lehdessä 4/2013 oli kivalta kuulostava mustikkajäädykkeen ohje ja päätin kokeilla sitä. Hyvää tuli, eikä tähän tarvinnut mitään jäätelökonetta!


Mustikkahillo:

225 g mustikoita
2 rkl vettä
1 ½ dl sokeria
½ dl hillosokeria

Pane marjat kattilaan ja kaada vesi päälle. Anna kiehua 5 minuuttia, sekoita välillä. Lisää sokerit ja keitä vielä 5 min välillä sekoitellen. Kaada valmis hillo purkkiin.

Jäädyke:

3 dl kuohukermaa
3 munankeltuaista
½ dl tomusokeria tai sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 ½ dl hilloa

Vaahdota kerma. Vatkaa keltuaiset ja sokerit vaahdoksi. Sekoita keltuaisvaahdon joukkoon 1 dl hilloa ja kermavaahto. Levitä jäädykeseos ja loppu hillo kerroksittain vuokaan. Itse käytin tässä suorakaiteen muotoista silikoni leipävuokaa. Pinnalle voi ripotella vielä marjoja. 

Jäädykettä pakastetaan vähintään 5-6 tuntia. Ohjeessa oli, että peitetään vielä kelmulla, mikäli säilytetään pidempään. 

lauantai 7. syyskuuta 2013

Omenapiirakka

Syksyisin tulee luonnollisesti leivottua enemmän kaikenlaisia piirakoita kun on marjoja ym. mitä hyödyntää. Anoppi toi pussillisen oman puun omenoita, joista tein omenapiirakan. Löysin tällaisen ohjeen, jonka mukaan tein. Tämä oli kiva, nopea ja yksinkertainen ohje, ei tarvinnut esim. sähkövatkainta missään vaiheessa.  



Maistuu hyvin vaniljakastikkeen kera! 


 

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Mustikkapiirakka

Mustikkapiirakka maistuu aina! Senpä vuoksi sitä tulee usein tehtyä.


Tämä mustikkapiirakan ohje on peräisin Ulla Svenskin kirjasta Lempileivonnaiset. Tällä ohjeella on tullut tehtyä tätä piirakkaa monta kertaa. Täytteessä käy kermaviilin sijaan myös esimerkiksi turkkilainen jogurtti.

Pohja:
100 g voita
3/4 dl sokeria
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
200 g kermaviiliä tai turkkilaista jogurttia
1 kananmuna
3/4 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 dl mustikoita

Vaahdota voi ja sokeri. Sekoita kananmuna joukkoon ja lisää sen jälkeen keskenään sekoitetut kuivat aineet. Levitä seos piirakkavuokaan.

Sekoita kermaviiliin kananmuna ja sokerit. Ripottele mustikat pohjataikinan pinnalle ja kaada lopuksi päälle kermaviiliseos. Paista 200 asteessa n. 30 minuuttia.