Tämän kakun tein mieheni syntymäpäivän kunniaksi. Juustokakkua toivottiin, jossa makuna olisi sitruunaa, lakritsia ja salmiakkia.
Pohja:
200 g Digestive -keksejä
75 g voita
Täyte:
2 ½ dl vispikermaa
200 g sitruunatuorejuustoa
250 g maitorahkaa
½ dl sokeria
4 liivatelehteä
½ dl sitruunamehua
2 rkl Turkinpippuri crushia
Kiille:
3 liivatelehteä + ½ dl vettä
2 dl lakritsikastiketta
Murskaa keksit, sulata voi ja sekoita ne keskenään. Levitä seos leivinpaperilla pingotetun irtopohjavuoan (24 cm) pohjalle.
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma.
Sekoita tuorejuusto, rahka ja sokeri keskenään. Kiehauta
sitruunamehu ja sulata siihen liivatteet. Kaada liivateseos ohuena
nauhana koko ajan sekoittaen tuorejuusto-rahkaseokseen. Sekoita joukkoon vielä kermavaahto ja lopuksi Turkinpippuri crush.
Kaada täyte keksipohjalle ja laita kakku hyytymään
jääkaappiin noin neljäksi tunniksi.
Kiille:
Liota liivatteita kylmässä vedessä n.10 minuuttia. Kiehauta
vesi ja sulata siihen liivatteet. Sekoita liivateseos
lakritsikastikkeeseen ja kaada kakun päälle. Nosta kakku
jääkaappiin hyytymään, mieluiten yön yli.
Tarkoitus oli tehdä äitienpäiväksi sitruuna-lakritsijuustokakku, ja googlettamalla löysin tämän ohjeen ja hyvää tuli! :) Laitoin linkin tähän reseptiin blogiini (http://paivanka.blogspot.fi/2014/05/muutto-takana.html).
VastaaPoistaKiva kuulla, että maistui! :)
VastaaPoistaMoikka, voisiko tuon liivatteen korvata jotenkin?
VastaaPoistaHei! Olen kuullut ainakin sellaisesta kasviperäisestä valmisteesta kuin Vegegel, jota ymmärtääkseni voi käyttää perinteisen liivatteen sijaan kakun hyydyttämiseen. En ole tätä tuotetta koskaan itse kokeillut, joten en tiedä tuleeko tällä ihan samanlaista koostumusta kuin liivatteella. Mutta Vegegel voisi olla yksi vaihtoehto.
PoistaAgar-agar voisi myös toimia. En ole itse käyttänyt sitä, joten varmuudella en voi sanoa.
Poista