Pohja:
3 munaa
4 ½ dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
1 ½ tl vaniljasokeria
3 tl leivinjauhetta
4 rkl kaakaojauhetta
225 g voita
2 dl keitettyä vettä
Kookoskreemi:
225 g voita
4 dl tomusokeria
2 munaa
1 pussi kookoshiutaleita (n. 200 g)
Koristelu:
200 g maitosuklaata
½ rkl öljyä
Laita uuni kuumenemaan 175 -asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita vaahtoon. Sulata voi ja kiehauta vesi samassa kattilassa. Lisää seos kulhoon ja vatkaa taikinaksi.
Voitele ja leivitä uunipannu (n. 24 x 30 cm). Levitä taikina pannulle ja kypsennä uunin keskiosassa 20-25 minuuttia.
Kookoskreemi: Sulata voi kattilassa. Sekoita tomusokeri, kananmunat ja kookoshiutaleet joukkoon.
Anna pohjan jäähtyä ja pane se sitten pakastimeen n. 30 minuutiksi. Levitä kookoskreemi pohjan päälle.
Sulata suklaa esim. vesihauteessa ja lisää öljy. Levitä suklaa kookoskreemin päälle ja anna jähmettyä. Leikkaa ruuduiksi ja säilytä jääkaapissa.
Minulla kävi näiden kanssa sillä tavalla, että olin laittanut tuon koko pellillisen jääkaappiin ennen ruuduiksi leikkaamista. Näitä oli hankala leikata sen jälkeen kun suklaa oli jo kovettunut. Suklaapinta lohkeili leikatessa vähän rumasti. Nämä lienee parasta leikata ruuduiksi kun suklaa on vähän ehtinyt jähmettyä huoneenlämmössä ja siirtää vasta sen jälkeen jääkaappiin.
Viimeiset palat syötiin just aamukahvilla. Oli kiva nähdä. Tulkaa pian uudelleen. Ja kiitos vielä herkuista (oisin voinut syödä vaikka pellillisen...). t. Ansku
VastaaPoistaKiva oli käydä! Me tullaan taas joku kerta joidenkin uusien leivonnaisten kera! :D
VastaaPoistaSiis onko tää ohje oikein ku mulla on ihan velliä toi pohja ja ollut kuitenki jo puol tuntii uunissa :S
VastaaPoistaVoi, ikävä kuulla että pohjan kanssa tuli ongelmia. Jotain on täytynyt mennä pieleen jos pohja on vielä 30 min paiston jälkeen velliä. :( Tarkistin ohjeen ja kyllä se on oikein. Siitä on kauan kun tein näitä, mutta en ainakaan muista että olisin joutunut pidentämään paistoaikaa, kuten joskus joutuu uunista riippuen. Vaikea sanoa, mikä tuon on voinut aiheuttaa.
Poista