sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Manteli-nougat muffinit Wiener nougat crushilla


Näiden muffinien ohje on alunperin Lunni leipoo -blogista, mutta tein ne hieman eri aineksilla ja lisäsin joukkoon vielä wiener nougat crushia. 


4 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 ½ dl luomu ruokokidesokeria
175 g voita
2 munaa (huoneenlämpöisenä)
2 dl maitoa (huoneenlämpöisenä)
1 tl vanilja-aromia
n. 1 dl manteli-nougatia tai Nutellaa
1 dl Wiener nougat crushia


Sulata voi ja anna hieman jäähtyä. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
Sekoita kulhossa keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe ja sokeri. Vatkaa toisessa kulhossa munat ja maito keskenään, lisää vaniljauute ja hieman jäähtynyt voisula.

Yhdistä märät aineet kuiviin ja sekoita nopeasti. Lisää lopuksi wiener nougat crush. Varo, ettet vatkaa taikinaa liikaa.
Lusikoi taikina muffinivuokiin, jätä hieman kohoamisvaraa. Pudottele lusikan avulla pieniä nokareita manteli-nougat levitettä, tai Nutellaa taikinan pinnalle ja tee kierteitä hammastikun avulla.

Paista uunissa n. 20–30 minuuttia, anna jäähtyä ritilällä.

tiistai 6. tammikuuta 2015

Täytekakku mansikka-banaani-toffee -täytteellä


Tämä täytekakku lähti tänään perheenjäsenen synttärikahveille. Kakussa on kolmen kananmunan pohja. Väliin laitoin kondensoidusta maidosta keitettyä toffeeta, banaaniviipaleita ja mansikkatäytteen (mansikkakermaa, vaniljarahkaa ja mansikkasosetta).

Pursotukset vispikermaa ja suklaakermaa.

Ruusukoriste tehty sokerimassasta ja lehdet marsipaanista. Kakun ympärillä pehmeitä kultahelmiä. 
 

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Manteli nougat -mutakakku


Sain purkillisen manteli nougat -levitettä, joka on Nutellan kaltainen mutta toki hieman eri makuinen. Päätin kokeilla tätä mutakakkuun, jonka ohjeen löysin Leivotaan -lehdestä 3/2014. 

Tässä vielä kuva tuosta manteli nougat -levitteestä. Alunperin ohjeessa on käytetty Nutellaa, jota löytyy varmasti eri kaupoista.




Pohja:
200 g voita sulatettuna
3 ½ dl sokeria
4 munaa
3/4 dl kaakaojauhetta
1 mm suolaa
1 tl vaniljasokeria
1 ½ dl manteli nougat -levitettä (tai Nutellaa)
3 dl vehnäjauhoja
3/4 - 1 dl kookoshiutaleita

Koristelu:
1 dl Nutellaa 

Voitele n. 24 cm vuoka ja ripottele pohjalle kookoshiutaleet. Sulata voi ja sekoita siihen sokeri. Lisää munat, kuivat aineet ja manteli nougat (tai Nutella). Sekoita taikinaksi. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa uunin alatasolla. Paistoaika riippuu uunista. Minä paistoin tätä kakkua n. 45 min, joka on melkein tuplasti kuin mitä alkuperäisellä ohjeella oli mainittu. Sisus jäi minusta tällä paistolla sopivan tahmeaksi. Kokeile tikulla kypsyyttä paiston aikana.


Valuta jäähtyneen kakun päälle sulatettua Nutellaa ja jäähdytä kakkua jääkaapissa ennen tarjoilua.

Uusi nimi blogille

Pientä uudistusta näin uuden vuoden kunniaksi. Olen tallentanut tänne blogiini nyt noin puolitoista vuotta leivontareseptejä. Alun perin oli tarkoitus, että kirjoittelen myös koiraharrastuksesta, mutta kyllä leivonta on vienyt voiton. Alkuperäinen blogin nimi "Valkoinen päiväuni" liittyi koiraamme. Nyt kuitenkin tämä blogi keskittyy vain ja ainoastaan leipomuksiin, joten päivitetään tälle myös kuvaavampi nimi. 

Huomasin, että tämän puolentoista vuoden aikana olen laittanut tänne tasan kaksi suolaisen leivonnaisen ohjetta, joten aikamoinen herkkuhammas taidan olla. Siitäpä sopiva nimi tälle blogille; Herkkuhammasta kolottaa. Ja sitähän kolottaa usein...

torstai 1. tammikuuta 2015

Grasshopper pie


Hyvää uutta vuotta tämän Grasshopper piirakan myötä! Ohjeen kirjoitin joskus ylös Nigella Lawsonin ohjelmasta. Vastaava löytyy myös Pullahiireltä. Yhdistelin tähän omaan versiooni vähän molempia ohjeita.

Pohja:
300 g suklaatäytekeksejä (käytin Domino -keksejä)
50 g voita 
50 g tummaa suklaata

Sekoita kaikki ainekset monitoimikoneessa ja painele irtopohjavuoan (n. 25 cm) pohjalle ja reunoille. Huom! Tässä voita ei sulateta vaan käytetään huoneenlämpöisenä. 
 
Täyte:
1,25 dl maitoa
150 g vaahtokarkkeja
 1 dl minttulikööriä
3,75 dl vispikermaa
(vihreää elintarvikeväriä)

Kaada likööri ja maito kattilaan. Kiehauta ja sulata vaahtokarkit joukkoon. Kaada massa kulhoon ja jäähdytä jääkaapissa välillä sekoitellen. Vaahdota kerma ja värjää se halutessasi elintarvikevärillä. Yhdistä kerma vaahtokarkkiseokseen. Kaada täyte keksipohjan päälle ja jäähdytä vähintään 3 tuntia. 

Koristele kermavaahdolla ja suklaarouheella.