Päivitän blogiini leivontaohjeita omaksi reseptiarkistoksi. Useimmat ohjeet ovat peräisin eri kirjoista, lehdistä ja blogeista. Joskus tulee jotain jopa omasta päästä. Toivottavasti niistä on iloa muillekin!
perjantai 22. huhtikuuta 2016
Kinuskiset mokkapalat
Pari viikkoa sitten kokeilin tehdä näitä kinuskisia mokkapaloja Yhteishyvän ohjeella. Kaikki, jotka näitä maistoi tykkäsivät kovasti. Tätä tulee varmasti tehtyä toistekin!
Kahvi ei tuossa pohjassa erityisesti maistunut. Käytin ihan perus suodatinkahvia. Voisi ensi kerralla kokeilla tehdä pikakahvijauheesta, jos siitä saisi enemmän kahvin makua tähän.
sunnuntai 31. tammikuuta 2016
Pataleipä
Kokeilin vähän myöhäisherännäisenä tällaista pataleipää. Erittäin helppotekoinen ja hyvä leipä! Tein tämän Cebicin keittiössä -blogista löytämälläni ohjeella;
1 leipä
2 tl suolaa (laitoin reilu 1 tl)
1 tl kuivahiivaa
7 dl vehnäjauhoja
3 ½ dl reilusti kädenlämpöistä vettä (n. 42 astetta)
Sekoita kulhossa kuivat aineet ja sekoita nopeasti joukkoon lämmin vesi. Taikinaa ei vaivata. Peitä kulho tuorekelmulla ja jätä se tekeytymään
huoneenlämpöön n. 12-18 tunniksi. Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle,
taittele nopeasti palloksi. Tässäkään vaiheessa taikinaa ei tule vaivata. Jätä taikina vielä leivinliinan alle
kohoamaan reiluksi puoleksi tunniksi.
Laita kannellinen uunipata
(n. 3 litraa) kylmään uuniin ja kuumenna uunia 225 asteessa noin
puolisen tuntia. Ota pata pois uunista, laita taikinapallo vuokaan ja
paista leipää 30 minuuttia kannella peitettynä. Ota kansi pois padan
päältä ja paistaa leipää vielä 15 minuuttia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)