Päivitän blogiini leivontaohjeita omaksi reseptiarkistoksi. Useimmat ohjeet ovat peräisin eri kirjoista, lehdistä ja blogeista. Joskus tulee jotain jopa omasta päästä. Toivottavasti niistä on iloa muillekin!
lauantai 7. joulukuuta 2013
Valkosuklaa hyydykekakku
Itsenäisyyspäivän kunniaksi tein jälkiruoaksi tällaisen valkosuklaa hyydykekakun suklaakoristeen kera. Mallia otin Kinuskikissa leipoo -kirjasta. Pohjana on riisimuroista ja suklaasta tehty seos perinteisen keksipohjan sijaan. Tämä ei meillä noussut kovin suureen suosioon, joten jatkossa varmaan otetaan Digestivet ynnä muut taas käyttöön. :)
Pohja:
7 dl riisimuroja
150 g maitosuklaata
Sulata suklaa ja sekoita riisimurojen kanssa ja levitä seos irtopohjavuokaan.
Täyte:
Tähän valkosuklaatäytteeseen kokeilin osittain Fazerin uutta sitruunan makuista valkosuklaata.
5 dl kuohukermaa
200 g ranskankermaa
200 g valkosuklaata (puolet sitruunanmakuista)
1 rkl vaniljasokeria
4 liivatelehteä
1/2 dl vettä
Liota liivatelehdet kylmässä vedessä. Vatkaa kerma ja vaniljasokeri vaahdoksi. Sulata valkosuklaa ja yhdistä ranskankerman kanssa. Sekoita kermavaahdon joukkoon.
Kuumenna vesi kiehumispisteeseen ja sulata siihen liivatteet. Jäähdytä hetken ja sekoita sitten täytteeseen. Kaada täyte vuokaan ja jäähdytä vähintään 3 tuntia.
Leijonavaakuna -koristeeseen tuli 50 g maitosuklaata.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti