keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Kaura-brownies



Tein Kinuskikissan ohjeella näitä kaura-brownies -paloja. Todella helppoja ja hyviä! Minulla ei ollut aivan yhtä laakeaa vuokaan kuin ohjeessa oli mainittu, joten näistä tuli ehkä aavistuksen korkeampia. Paistoaikaa pidensin ainakin viidellä minuutilla. 

maanantai 2. helmikuuta 2015

Sitruunakeksit suklaakuorrutteella


Ohjeella tulee noin 50 kpl keksejä.


1 dl sokeria
4 3/4 dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
200 g kylmää voita
1 keltuainen
1 sitruunan kuoriraaste

Sekoita sokeri, jauhot ja leivinjauhe keskenään. Kuutioi kylmä voi ja lisää jauhoseokseen. Nypi ainekset taikinaksi. Lisää keltuainen ja sitruunankuori. Sekoita tasaiseksi.
Jaa taikina 4-5 palaan. Pyörittele palat sormen paksuisiksi pötköiksi ja leikkaa noin 5 cm mittaisiksi pikkuleiviksi. Nosta leivinpaperille ja paista 200 asteessa noin 10 min. Anna jäähtyä uunipellin päällä.
Koristele sulalla suklaalla.

Ohje on peräisin Leivotaan -lehdestä.