keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Sitruunamuffinit sitruunakuorrutteella

Ilman kuorrutusta.

Kuorrutteen kera. 

Viikonloppuna tuli tehtyä tällaisia sitruunamuffineja. Ohje on Ulla Svenskin. Laitoin muffineihin lisäksi n. 1 rkl unikonsiemeniä. Minulla riitti tämä taikina 12 isoon muffiniin ja vielä neljään minikokoiseen muffiniin. 

3 kananmunaa
2 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
2 tl vanilliinisokeria (käytin 1 tl vanilja-aromia)
1 sitruunaan raastettu kuori ja mehu
100 g margariinia sulatettuna
(lisäksi 1 rkl unikonsiemeniä)

Kuorrutus
60 g voita
3 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
1/2 sitruunan raastettu kuori ja mehu
100 g Philadelphia tuorejuustoa

Vaahdota munat ja sokeri. Raasta sitruuna ja purista mehu. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan vuorotellen sitruunamehun kanssa. Sekoita lopuksi sulatettu rasva joukkoon. Paista keskitasolla 200 -asteessa noin 15 minuuttia. 

Valmista kuorrute. Vatkaa voi ja tomusokeri sekaisin. Mausta vaniljasokerilla ja sitruunalla. Sekoita joukkoon lopuksi tuorejuusto. Pursota kuorrutus muffinien päälle.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti