sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Manteli-nougat muffinit Wiener nougat crushilla


Näiden muffinien ohje on alunperin Lunni leipoo -blogista, mutta tein ne hieman eri aineksilla ja lisäsin joukkoon vielä wiener nougat crushia. 


4 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 ½ dl luomu ruokokidesokeria
175 g voita
2 munaa (huoneenlämpöisenä)
2 dl maitoa (huoneenlämpöisenä)
1 tl vanilja-aromia
n. 1 dl manteli-nougatia tai Nutellaa
1 dl Wiener nougat crushia


Sulata voi ja anna hieman jäähtyä. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
Sekoita kulhossa keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe ja sokeri. Vatkaa toisessa kulhossa munat ja maito keskenään, lisää vaniljauute ja hieman jäähtynyt voisula.

Yhdistä märät aineet kuiviin ja sekoita nopeasti. Lisää lopuksi wiener nougat crush. Varo, ettet vatkaa taikinaa liikaa.
Lusikoi taikina muffinivuokiin, jätä hieman kohoamisvaraa. Pudottele lusikan avulla pieniä nokareita manteli-nougat levitettä, tai Nutellaa taikinan pinnalle ja tee kierteitä hammastikun avulla.

Paista uunissa n. 20–30 minuuttia, anna jäähtyä ritilällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti